Uimakoulu

Helsingin Sanomat kertoo suosittujen rantauimakoulujen alkamisesta. Muistan myös itse osallistuneeni sellaiselle aikana jolloin kaupungissa oli vasta muutama uimahalli. Tilausbussi kiersi lähiöissä ja vei meidät vekarat naapurikunnassa sijaitsevan järven rannalle rakennettuun uimalaan. Alue oli rajattu ruskeaksi maalatulla lauta-aidalla ja sinne oli rakennettu pukukopit miehille ja naisille. Portin vieressä oli pieni kioski sekä ilmeisesti myös lipunmyynti.

Uimataitoa opeteltiin kahden laiturin väliin jäävällä parin kymmenen metrin mittaisella alueella. Ensin kastautumista, liukuasentoon totuttautumista, lyhyitä vetoja, sukeltamista ja kellumista. Opttajat yrittivät kertoa kuinka hengitys, potkut ja käsivedot tulee rytmittää toisiinsa. Minä ainakin menin sekaisin. Vesi oli sameaa. Ja sitä meni nenään. Uimaan opinkin lopullisesti vasta uimahallissa. Seuraavana vuonna.

Uimakoulusta jäi kuitenkin mieleen muutama uusi kaveri. Kotoa mukaan otetut eväät; voipaperiin käärityt leivät, sekä tetrasta juotava trip-mehu, joka oli silloin uusinta uutta. Vähän matkan päässä rannasta omakotitalon alakerrassa sijaitsi pieni kauppa, mistä sai jäätelöä. Oma suosikkini oli Pauligin Suklaa-Topsy. Sellainen missä oli runsaasti suklaakastiketta.

Järven eteläpäässä oli suurempi urheilukeskus. Sieltä löytyi uimarannan lisäksi myös erillinen lämpimän veden uima-allas. Pääsylippu sinne maksoi 20 penniä. Saimme edellisenä päivänä määräyksen ottaa tuon verran rahaa mukaan. Matkaa omalta uimarannalta oli kävellen runsas kilometri. Paluumatkalla liftasimme. Varmaan pari kymmentä vekaraa samassa pakettiautossa.