Mennyt maailmani...

Hetki jolloin ensi kerran huomaat haaveiden kulkeneen ohitsesi ja tulevaisuuden valtaavan muistosi.

sunnuntai, heinäkuu 10, 2005

Metroasema

Helteinen pyhäpäivä kului Nummi-Pusulassa, pienen lammen rannalla uiden ja saunoen. Leppoisissa merkeissä tuttavaperheen kesämökillä. Paluumatkalla muistin jääkaapin ammottavan tyhjyyttään. Koska kello lähestyi pian yhdeksää päätin poiketa ostoksilla Helsingin vanhimmalla metroasemalla. Yksikään metro ei sielä tosin tähän päivään mennessä ole pysähtynyt. Munkkivuoren ostoskeskus avattiin joulukuussa 1959. Metroaseman sisältävä laajennusosa valmistui viisi vuotta myöhemmin 1964.

Itse muistan ostarin myös lapsuuden leikkipaikkana. Metroasemaa varten oli rakennuksen päätyyn louhittu syvä alatasanne, jossa nykyisin toimii lukuisia pikkuliikkeitä. Asematasanteen alla on vielä puolen kilometrin verran valmista metrotunnelia, joka alkaa ja päättyy kallioseinään. Maan päältä asematasolle oli rakennettu valmiiksi jopa liukuportaiden paikat. Varsinaisia liukuportaita ei kuitenkaan asennettu, vaan niiden tilalla oli kupari-messinkilevyistä toteutettu pitkä liukumäki. Leikkipaikka, johon lapsiperheet tekivät viikonloppuisin retkiä myös muista kaupunginosista.