Kahvila

Hallitusneuvos halusi eilen harjoittelijan kokoavan väliraportin projektin etenemisestä.

- "Sen pohjalta voisi tehdä vaikka esitteen PR käyttöön. Olisi kansalaisten helpompi totutella uuteen lainsäädäntöön."

Hymähdin itsekseni ja kuvittelin mielessäni pari kertaa viikossa saapuvan kaupunkilehtien ja mainosten nivaskan. S ja K markettien mainosten lisäksi kolahtaisi nippu esitteitä tulevasta lainsäädännöstä tyyliin: Varaudu ravintolatupakoinnin kieltoon 2006. Tee tupakkalakko tai opettele ostamaan mäyräkoira kotiin. Tai: Parveketupakointi kielletään 2007. Kiinteistöjä kehoitetaan rakentamaan pihalle huvimajan kaltaisia tupakointitiloja.

Olin juuri listaamassa väliraportissa huomioitavia yksityiskohtia, kun taskussa piippasi tekstiviestin merkiksi. Vilkaisin vaistomaisesti lähettäjää ja sekosin ajatuksissani: Se oli Lotta, joka pyysi töiden jälkeen kahville. Lupasin laittaa hallitusnevokselle listan kaikesta huomioitavasta sähköpostilla heti aamulla. Hän voi sitten opastaa harjoittelijaa.

Loppupäivän ajatukset pyörivät Lotassa. Itse olisin valmis aloittamaan uudelleen. Kaipasin hänen läheisyyttään. Iloista naurua. Vastuuntuntoa. Sivistystä. Olin jopa kerran pari tunnustellut ilmapiiriä. Vastaus oli ollut jäätävä. Hän ei ollut eromme jälkeen ottanut kertaakaan itse yhteyttä. Mitä Lotalla nyt oli mielessä?

Sovimme tapaamisen siihen Bulevardin kulman uuteen valoisaan kahvilaan. Kävin matkalla parturissa. Hikoilin. Johtuiko se jännityksestä vai kesän ensimmäisestä hellepäivästä.

Lotta istui odottamassa ikkunapöydässä. Myös hän oli leikannut hiukset uuteen malliin. Jotenkin nuoremman näköiseksi. Kesäleninki kertoi loman alkaneen, sillä tunsin hänen työpaikkansa jäykähkön pukukoodin.

Hain kahvin, tervehdin ja istuin pöytään. Istumme hetken hiljaa.

- "Olet vaihtanut kampausta. Se pukee sinua. Olen kaivan..." yritän aloittaa keskustelun, kun Lotta nostaa vasemman käden pöydälle. Ikään kuin esitelläkseen nimettömässä kimaltelevaa tuoretta sormusta. Ja pudottaa huuliltaan pommin.

- "Olen raskaana. Olen seurustellut kohta puolisen vuotta. Menimme viime viikolla Azoreilla kihloihin.. Halusin kertoa sen sinulle itse."

Nyökyttelin järkytyksestä. Sain ääni väristen lausuttua kuinka suuressa arvossa pidän sitä, että hän kertoi asiasta minulle heti tuoreeltaan.

Juomme kupit tyhjiksi sanattoman hiljaisuuden vallitessa. Saan kysyttyä vielä:

- "Koska?"

- "Tammikuussa" hän vastaa hiljaa, ja poistuu kohti ovea. Seuraan katseellani hänen onnellista olemustaan kohti Erottajan ylittävää suojatietä. Espalla hän katoaa odottavaan farmarivolvoon. Yritän huomaamattomasti pyyhkiä servetillä poskilleni virtaavia kyyneleitä.

Vaihdan baariin. Keskuskadulle. Istun nurkkapöydässä. Tuijotan lasiin. Miksi? Mitä minä tein? Miksi ansaitsin tämän?

Tänään on krapula. Hallitusneuvos ehti jo kysellä listan perään. Tuntuu pahalta, vaikka olimme eläneet erillämme jo pari vuotta. Tekisi mieli hukuttautua.