Mennyt maailmani...

Hetki jolloin ensi kerran huomaat haaveiden kulkeneen ohitsesi ja tulevaisuuden valtaavan muistosi.

perjantai, heinäkuu 08, 2005

Heikko suihku

Kävin eilen ylijohtajan luonna keskustelemassa tulevasta lainsäädäntöhankkeesta. Päivä oli kulunut lukuisissa neuvotteluissa. Kahvia, Vichyä ja PepsiMaxia oli tullut nautittua useampi pullo tai kuppi. Ylijohtajan sihteerin kerrottua, että joudun odottamaan noin 10 minuuttia sisäänpääsyä, päätin käydä eriön puolella.

Suihku oli jälleen veltto - kuten koko kesän. Nuoruudesta tuttu paine oli poissa ja virtsaa roiskui housun lahkeille. Kirosin, että olin aamulla pukenut päälleni vaaleat housut. Mittailin samalla sopivaa asentoa salkulle, jotta saisin peitettyä kastuneen lahkeen ylijohtajan edessä.

Vielä pelottavampi uhkakuva on hakeutuminen työterveysasemalle. Tätä on jatkunut jo pari kuukautta, joten PSA-kokeeseen hakeutumiseen olisi olemassa perusteet. Alan lähestyä riski-ikää. Eturauhassyöpään sairastunut YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner on hänkin vasta nelikymppinen. Haluan silti lykätä ajanvarausta. Haluan tietää olevani terve, mutta pelkään päinvastaista tulosta. Aivan kuten olen kymmeniä kertoja lykännyt tunteiden ilmaisemista ihastukseni kohteille. Pelosta rukkasia kohtaan.

Päätän kuitenkin harkita ensi viikolla työterveysasemalle hakeutumista.

3 Comments:

Anonymous Silja Orvokki said...

Älä liikaa harkitse vaan toimi heti. Saat siten nopeammin varmuuden asiasta ja voit jättää sen taaksesi. Asioiden pelkääminen on ainakin minulla pahempaa kuin niihin tarttuminen.

Melkovarmaan mitään hätää ei ole, mutta kannattaa tarkistaa se nopeasti oman mielenterveytensä takia.

11:47 ap.  
Blogger Mennyt maailma said...

Täytyy vielä ennen lomia hakeutua kokeeseen, kun asia kerran painaa mieltä.

8:27 ip.  
Anonymous Silja Orvokki said...

Jep. Se on järkevää toimintaa.

2:27 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home